Tulkoon ensimmäinen PUBG seasoni

Erkki "Ersiboguu" MikkolaKanaliiga, PUBG

Tähän asti Kanaliigan PUBG on ollut lyhyitä ja nopeita turnauksia ja olemme miettineet miten pelejä voisi kehittää? Tätä selvittääksemme järjestimme pienen palautekyselyn siitä miten voisimme parantaa turnaustoimintaamme ja muutamia asioita nousi esille mitä voimme muuttaa ja missä voimme parantaa. Kyselyyn oli tämän kirjoittamisen aikana tullut 54 vastausta. Kiitoksia kaikille vastaajille

Yksi esillenoussut asia on aika klassikko, eli kommunikoinnin selkeys ja oikea-aikaisuus. Tämähän tulee vastaan melkein kaikissa kuviossa työelämässäkin. Kommunikointiin pyritään saamaan lisää tarkkuttaa ja selkeyttä, mutta kun omien töiden ohessa tätä tehdään rajallisella ajalla, niin osa viestinnästä tehdään hyvin nopeasti. Tärkeää on tiedostaa, että meidän Discordissa saa aina vastauksia kysymyksiin jos joku asia jäi epäselväksi.

Kaksi muuta selkeästi toivottua asiaa oli, että nopeiden turnausten sijasta olisi pitempiaikainen sarja jota toivoi 50% vastaajista. Toinen toivottu muutos oli, että eritasoiset pelaajat olisivat omissa lohkoissaan ja tätä toivoi 40% vastaajista. Tasolohkoilla saataisiin kaikille mielekkäämpiä pelejä kun uusien pelaajien ei tarvitse kyyhöttää tippasilmässä vessassa kun jotkut seniorit ampuu päitä ~10 fragin tahdilla per matsi.

Näiden palautteiden perusteella tehdään nyt empiirinen koe ja PUBG KanaSeason 1 tulee näkemään päivänvalon! Homma tulee toimimaan niin, että pelataan squadia ja osallistuvat joukkueet tullaan jakamaan tasolohkoihin. Tasolohkoja näillä näkymin tulee kaksi tai 3. Yhdessä tasolohkossa tulee olemaan 16-20 joukkuetta.

Jako näihin lohkoihin tullaan tekemään niin, että korkeimpaan lohkoon, eli “Pro” lohkoon tullaan valitsemaan suoraan noin 6-10 joukkuetta perustuen vahvoihin Kanaliiga näyttöihin tämän ja viime vuoden ajalta. Nämä suorat valinnat tulee tekemään Grand Jury, johon nimetään kolme eri joukkueissa pelaavaa.

Ne joukkueet keitä ei suoraan valita Pro sarjaan pelaavat karsintaillan, jossa pelataan 4 mappia. Tämän turnauksen perusteella tullaan sitten jakamaan loput PRO lohkon paikat ja myös määrittelemään mihin tasolohkoon muutkin joukkueet asettuvat. Grand Juryllä vielä tässä kohtaa mahdollisuus tehdä hienosäätöjä jos näkevät tarpeelliseksi. Toiveena se, että karsintaillassa pelataan voitosta niin hyvin kun osataan niin saadaan realistisin tasomittaus aikaiseksi.

Kun tasolohkot ovat selvillä niin jokainen lohko tulee pelaamaan keskenään neljänä iltana ja jokaisena iltana pelataan kolme mappia. Kaikkien pelattujen pelien yhteistulos ratkaisee sijoituksen. Pisteytys on sama kuin tällä hetkellä Kanaliigassa käytössä oleva pisteytys.

Tässä seasonissa myös pelisääntöjä tullaan muuttamaan niin, että on hiukan enemmän aikaa per rinki pohtia seuraavaa siirtoa tai loottia rauhassa. Nyt tullut viestiä että vähemmän pelanneilla tulee kiirus kun ei oikein tiedä mitä maasta nostella.

Jos palaute tästä seasonista on hyvää ja tätä turnausmuotoa tullaan jatkamaan, niin jokaisen tason 4 parasta nousee ylemmälle tasolle ja ylemmän tason 4 huonointa tippuu alemmalle.

Käytännön ohjeita (Tullaan täydentämään)

Pelialustana on XPulz johon joukkueet ilmoittautuvat Kanaliiga Season 1 turnaukseen. Ilmoittautumisen jälkeen tehdään valinta suoraan Pro sarjaan pääseville ja muut pelaavat Season 1 turnauksesta erillisen miniturnauksen jonka perusteella määritellään oikea tasolohko. Alustan takia tämä todennäköisesti tulee olemaan kokonaan oma turnaus, mutta tästä tiedoitetaan vielä tarkemmin.

Samasta firmasta voi olla useita joukkueita, mutta joukkueiden välillä ei sallita pelaajasiirtoja turnauksen alettua. Ainoa poikkeus tähän on se, että matalammalla taitotasolla olevasta tiimistä voidaan tuurata korkeamman sarjatason joukkuetta niin haluttaessa/tarvittaessa.

Tässä seasonissa kokeillaan myös Grand Juryä, eli instanssia joka ratkaisee epäselvät tilanteet ja täydentää sääntöjä tarvittaessa.

Aikataulu:

  • Season 1 ilmoittautuminen 1.4 – 12.4
  • Pro Lohkoon suoraan valitut ilmoitetaan 14.4
  • Karsintaturnausilta 24.4
  • Peli-illat 22.4 – 2.6 (tarkat päivämäärät tulee 14.4)

Sellaista, uusi kuvio ja varmasti tulee erilaista säätöä mutta itse Innolla odotan mitä ensimmäinen Seasoni tuo tulleessaan ! Discord on paras tapa antaa palautetta ja heittää vinkkiä mitä kannattaisi ottaa huomioon?

Edit 1: Karsintaturnauksen päivämäärä muutettu 21.4 ->24.4